Porin rantaniittyjen
muuttuminen -
ympäristömuutoksesta kertovan kuvamateriaalin tallennushanke
Porilaisen luonnon arvokkaimmat ja monimuotoisimmat kohteet löytyvät
Yyterinniemen alueen maankohoamisrannikolta. Preiviikinlahti, Kokemäenjoen
suisto ja niiden väliin jäävä Yyterinniemi
muodostavat kansainvälisestikin arvokkaan luontotyyppikokonaisuuden.
Tälle varsin pienelle alueelle on keskittynyt linnustollisesti,
kasvistollisesti, geologisesti sekä maisemallisesti arvokkaiden
alueiden monimuotoinen mosaiikki. Yyterin dyynialue on kaikkien
tuntema kansallismaisema, ja jokisuisto sekä Preiviikinlahti
saaristoineen, muodostavat yhdessä Etelä-Suomen linnustollisesti
arvokkaimman osan.
Vuosikymmeniä jatkunut rantaniittyjen laidunnus muovasi maisemakokonaisuudesta
oman ainutlaatuisen luontotyyppinsä. Sen ilmentäjinä olivat
monet vaateliaat kasvilajit ja linnut, kuten nykyisin Suomessa äärimmäisen
uhanalainen etelänsuosirri, Calidris alpina schinzii. Maatalouden
rakennemuutos on kuitenkin lopettanut pitkäaikaisen laidunnustradition
ja tämän vaikutus yhdessä maan kohoamisen sekä ravinteiden
lisääntymisen kanssa on ollut rantojen kohdalla dramaattinen.
Vain paikoin on enää nähtävissä alkuperäistä niittyä ruovikon
vallatessa alaa.
Porin lintutieteellinen yhdistys sai Kone Oy:ltä vuonna 2005
apurahan tämän arvokkaan alueen muutoksista kertovaan
kuvatietokannan keräämiseen. Suuri
joukko lintujen seuraajia on alusta saakka kuvannut retkikohteitaan
ja hanke perustuu tämän merkittävän informaation
hyödyntämiselle.
Valokuvamateriaaliin on tallentunut tieto ympäristön
aikaisemmasta tilasta ja muutoksen merkeistä eri ajanjaksoina.
Kuvaajilla on olemassa tiedot kuvauspaikasta ja ajasta, sekä mahdollisista
yksityiskohdista. Materiaalilla on myös kulttuurihistoriallinen
näkökulma, ajankuvan tallennus ja suositun harrastuksen
muuttumisen seuraaminen
Aineistoa on alueelta olemassa tuhansia ruutuja. Nämä ovat
eri kuvaformaateissa eri medioille tallennettuna, eikä niitä ole
koskaan käsitelty tai lajiteltu mitenkään. Aikaperspektiivi
on laaja, mutta tässä vaiheessa keskitytään
jaksoon laidunnuksen aikaisista vuosista nykypäivään.
Porin Lintutieteellinen Yhdistys ry. on ottanut aloitteen käsiinsä hankkeen
toteuttamiseksi. Näin osin siksi, että juuri yhdistyksen
jäsenillä on pääosa arvokkaimmasta materiaalista.
Niityillä viimeisten vuosikymmenten aikana retkeilleet lintuharrastajat
tuntevat alueet perusteellisesti. Tätä tulkintaa ei pysty
vastaavalla laadulla ulkopuolinen toteuttamaan.
Paitsi rantaniityistä kertovien kuvien keräämistä,
myös muutokset luonnonympäristössä sekä kulttuurihistorialliset
aspektit ovat tallennuksen kohteina. Materiaali on arkistoitu tietokantaan,
jossa se on käyttövalmiina mahdollisia jatkotutkimuksia
varten. Yhdistyksen ja paikkatietojen indeksointi toteutetaan yhteistyössä materiaalia
hyödyntävien tahojen kuten Porin kaupungin, Satakunnan
museon ja biologien kanssa. Tieteellisesti painavin osuus on tallennetussa
tietokannassa ja näillä sivuilla olevat kuvat ovat näytteitä kerätystä aineistosta.
Tallennuksen edistyessä, sivustoa päivitetään
ja aineistoa lisätään.
***
|